Valtio korottaa huoltovarmuusmaksuja 1.4.2026 alkaen. Huoltovarmuusmaksu on osa sähköveroa, joka kerätään verkkopalvelumaksujen yhteydessä.
Huoltovarmuusmaksun korotus näkyy sähkönkäyttäjille sähköverkkoyhtiöiden laskussa sähköveron suurenemisena. Korotus koskee kaikkia sähkönkäyttäjiä.
Kuluttaja-asiakkaalle korotus ei ole vuositasolla euromääräisesti kovin merkittävä. Esimerkiksi 5 000 kWh vuodessa käyttävälle kotitaloudelle korotus tarkoittaa muutaman euron lisäystä sähköverkkoyhtiön laskuun vuodessa.
Huoltovarmuusmaksulla varmistetaan, että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, kuten sähkön saanti toimivat myös poikkeusoloissa. Maksulla rahoitetaan esimerkiksi varastojen ylläpitoa ja varautumissuunnittelua.
Suomen hallitus on perustellut muutosta huoltovarmuusrahaston turvaamisella tilanteessa, jossa huoltovarmuuden rahoitustarpeet kasvavat, mutta polttoaineista saatavat tulot vähenevät.
Sähkövero tilitetään suoraan valtiolle
Sähkövero on valtion määrittämä ja sen taso on sama kaikille sähköasiakkaille Suomessa. Se koostuu energiaverosta ja huoltovarmuusmaksusta, jotka jakeluverkkoyhtiöt tilittävät sellaisenaan valtiolle.
Nyt korotettavalla huoltovarmuusmaksulla rahoitetaan Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa. Huoltovarmuusmaksu nousee 0,013 sentistä kilowattitunnilta (ALV 0 %) 0,085 senttiin kilowattitunnilta (ALV 0 %).
Huoltovarmuusmaksun nosto ei ole Äänekosken Energian hinnankorotus. Äänekosken Energian verkkopalvelumaksut eivät tässä yhteydessä muutu.
Mistä on kyse?
- Sähkövero nousee 1.4.2026 alkaen valtion korottaessa huoltovarmuusmaksua.
- 1.4.2026 alkaen huoltovarmuusmaksu nousee 0,09036 senttiä (sis. alv 25,5 %) kilowattitunnilta.
- Arvonlisäveroton korotus on 0,072 senttiä kilowattitunnilta.
- Energiaveron osuus ei muutu.
Sähkövero 1.4.2026 alkaen (sis. alv 25,5 %)
- Veroluokka 1: 2,917875 c/kWh (31.3.2026 saakka 2,827515 c/kWh)
- Veroluokka 2: 0,169425 c/kWh (31.3.2026 saakka 0,079065 c/kWh)
Valtaosa kotitalouksista kuuluu automaattisesti veroluokkaan 1. Veroluokan 2 voivat hakea vain tietyillä toimialoilla toimivat yritykset, kuten teollisuus ja ammattimainen kasvihuoneviljely.