Ohjeita sähkökatkon varalle

Ennakoi – kotivara kuntoon!

Sähkökatkon aikana ruoan ostaminen kaupasta onnistuu yleensä vain lyhyen aikaa. Siksi kotiin kannattaa kotivaraksi pitää ruokaa, jonka avulla pärjää. Vettä ja ruokaa on syytä varata koko perheen tarpeisiin ainakin kolmeksi vuorokaudeksi.

Vettä tarvitaan juotavaksi 2 litraa päivässä jokaiselle perheenjäsenelle. Kotivaraksi kannattaa varata vain sellaista ruokaa, jota tulee normaalistikin käytettyä. Näin elintarvikkeet eivät pääse vanhentumaan eikä hävikkiä synny.

Kotivaraksi kannattaa valita ruokia, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Näitä ovat esimerkiksi säilykkeet, myslit, mehut, näkkileivät, korput, kuivatut, hedelmät, pähkinät ja siemenet. Iskukuumennettu maito säilyy huoneenlämmössä kuukausia.

Varaa ensiaputarvikkeet, kipu- ja kuumelääkettä sekä henkilökohtaiset reseptilääkkeet.

Toimi näin sähkökatkon aikana

Käännä virta pois kaikista kodinkoneista. Laita pois päältä myös kodin valot ja sähkölaitteet. Jätä kuitenkin yksi valaisin päälle, näin tiedät, milloin sähköt palaavat.

Tärkeintä on katkaista virta liedestä, silitysraudasta, mikroaaltouunista, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta. Jos sähkölaitteet ovat päällä sähköjen palauduttua, mutta ketään ei ole kotona, saattaa syntyä tulipalo. Laita pois päältä myös sähköpatterit.

Aloita syömään jääkaapissa olevaa ruokaa hävikin välttämiseksi. Ruoka pysyy jääkaapissa kylmänä pari tuntia sen jälkeen, kun sähköt ovat katkenneet.

Älä availe pakastimen ovea turhaan. Pakastimessa ruoka säilyy jäässä vähintään vuorokauden, jos sen ovea ei availla. Hyvin eristetty, täysi säiliöpakastin pitää ruoat jäässä jopa kaksi vuorokautta. Jos mahdollista, viilennä tilaa jossa pakastin on. Voit myös peittää pakastimen peitoilla tms. Laita pakastimen ja jääkaapin alle turvakaukalo, johon mahdolliset sulamisvedet ohjautuvat.

Älä soita puhelimella, vaan lähetä tekstiviestejä, koska soittaminen kuormittaa verkkoja enemmän kuin tekstiviestit. Verkon kapasiteetti tarvitaan hätäpuheluita varten. Soittaminen myös kuluttaa enemmän virtaa puhelimesi akusta kuin tekstiviestit.

Kun sähköt palaavat 

Äkillistä kuormituspiikkiä täytyy välttää viimeiseen saakka, jotta sähköt eivät katkea uudestaan.

  • Laita sähköpatterit päälle eri huoneissa puolen tunnin välein.
  • Sauna on syytä kuormituspiikin vuoksi lämmittää vasta seuraavana päivänä.
  • Sähköuunilla ei kannata valmistaa ruokaa, vaan käytä mikroaaltouunia.
  • Veden tulo ei välttämättä ala heti, kun sähköt palaavat. Vettä kannattaa laskea jonkin aikaa, jotta se on varmasti puhdasta sähkökatkon jäljiltä.

Joko saat häiriötiedotteet kännykkääsi?

Tiedotamme asiakkaita normaali- poikkeustilanteissa niin ennakoiduista huoltokatkoista sekä yllättäen tulevista isoista ja pienistä häiriöistä veden, kaukolämmön ja sähkön jakelussa.

Tilaa häiriötiedotteet täältä:

https://www.aanekoskenenergia.fi/hairiotiedotteet/

 

Lue lisää: 
Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin

Kotivara

https://energia.fi/energiasta/asiakkaat/varaudu_hairioihin

https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/hyva_arki_kotona/pakkasiin_varautuminen